Aikido?

Usein lajista kiinnostunut kysyjä itse määrittelee aikidon itsepuolustukseksi. On totta, että aikido on budolaji. Sen kehittäjä ja luoja Morihei Ueshiba (1883-1969) oli nuoruudessaan kiinnostunut useista perinteisistä sotataidoista. Aseettomista taidoista esimerkiksi jujutsusta, kemposta, aseellisista kenjutsusta, jo- ja bojutsusta sekä muista. Hän näki aikidon tapana kohdata maailma sellaisena kuin se on, rauhattomana ja usein väkivaltaisten ihmisten täyttämänä. Vastaus hänen omassakin ja perheensä elämässä kohtaamaan väkivaltaan ei ollut vetäytyminen maailmasta uskonnollisiin mietteisiin tai kehittää entistä murskaavampi taito kukistaa hyökkääjä.

"Aikido ei ole taistelun keino tai tapa kukistaa hyökkääjä, vaan keino saattaa ihmiset yhteen ja tehdä heistä yksi perhe"

-- Morihei Ueshiba

O-sensei, joksi Ueshibaa kutsutaan, tutustui värikkään elämänsä aikana myös maansa uskonnolliseen perinteeseen. Ueshibaa itseään voidaan pitää yhtenä Japanin 1900-luvun alun uskonnollisena vaikuttajana. Uuteen, vanhojen sotataitojen pohjalta luomaansa lajiin hän omaksui piirteitä esimerkiksi zen-buddhalaisuudesta ja shintolaisuudesta, jotka näin muodostivat uuden taidon filosofisen puolen. Todellinen budo ei olisi kilpailua paremmuudesta eikä se hänen ymmärtämällään tavalla koskaan saisi vahingoittaa hyökkääjää. Tosin myös ennen häntä tunnettiin salaperäisiä, äärimmäisen vaikeina pidettyjä ja enemmänkin uskonnollisiin sfääreihin liitettyjä taitoja, joita käyttäen ei aiheutettu pysyviä vammoja, mutta Ueshiban myötä vanha termi aiki, sopusointuinen voima, sai uuden syvällisen ja laajan merkityksen. Aikido ei olisi taistelun tie, vaan yksilön tie sopusointuiseen maailmaan ja harmoniaan sen voimien ja yksilöiden kanssa. Harmonia tarkoittaa sopusointua luonnon ja sen huipentuman, ihmisten, välillä. Tie (do) käytännössä olisivat ne erityiset vaarattomaksi tekemisen tekniikat, jotka O-sensei muokkasi esimerkiksi jujutsun tekniikoista. Aikido olisi itsepuolustusta, joka ei ole itsepuolustusta.

Mitä aikido sitten on tänään? Parhaimmillaan liikuntaa, yhdessäoloa, itsepuolustustaitoa, filosofiaa, keino tutustua itseen ja muihin. Väkivalta ei varmasti maailmasta lopu ja vaikka kuinka olisit taitava missä tahansa budolajissa, ja on aina mahdollisuus tulla kaltoin kohdelluksi. Aikido kuitenkin kehittää harjoittelijan valmiutta ratkaista myös arkipäivän ongelmia, se kehittää tarkkaavaisuutta ja yleistä, eräänlaista itsepuolustuksellista asennetta (esim. pysyä loitolla konflikteista) ja se antaa harjoittelijalle mielen ja kehon terveyttä.

Ai-ki-do - Tie harmoniseen voimaan
 

Aikidon harjoittelusta

Aikido, kuten muutkin budolajit vaativat harjoittelijalta pitkäjänteisyyttä, tietynasteista antaumusta lajiin, ja avointa ja uteliasta mieltä oppia uutta. Ei pidä unohtaa iloista mieltä, jonka avulla aloittelija selviää tunteesta, että ei osaa juuri mitään tai että ei kehity. Liian usein varsinkin aloittelija keskittyy liiaksi tekniseen osaamiseen ja jalkojen ja käsien liikkeiden tarkkailuun. On otettava laulun sanoin löysin rantein mutta vakavasti.

On tietenkin ymmärrettävää ja välttämätöntäkin, että aivan aloittelija keskittyy tekniikoiden muodon opetteluun. Kuitenkin harjoittelun edetessä on muistettava, että aikido alkaa mielestä: hyökkäys ja puolustus alkavat mielestä. Monet vanhan ajan sotataitojen opettajat opettivat, että hyökkäys ja sen elementit, esimerkiksi ase, ovat vain sisäisen ilmentymiä, joiden ei saa antaa pelästyttää itseään. Ikään kuin kehoa jatkeenaan käyttäen, yhdistyneenä, mieli ohjaa hyökkäyksen vaarattomaksi ja pois kohteestaan. Aikido on mielen ja kehon yhteistoiminnan taito. Vain keskittymällä tekniseen puoleen ei voi edistyä pitkällä tähtäimellä.

Aikidon harjoittelussa noudatetaan tiettyjä tapoja, jotka saattavat aluksi vaikuttaa oudoilta, mutta jotka saavat sittemmin merkityksen. Kumarrukset kuuluvat asiaan. Kumarrus dojolle, harjoitussalille, kunnioituksenosoituksena paikkaa kohtaan ja hyville harjoituksille. Kumarrus shomeniin päin, kiitoksena lajin perustajalle siitä että hän opetti taitoa muillekin. Kumarrus opettajalle kiitoksena opastuksesta. Ja kumarrus harjoitusparille hyvästä harjoituksesta ja siitä että säästyttiin vammoilta. Kaikki kumarrukset ja muut tavat saavat merkityksensä kunnioituksesta lajia kohtaan. Jokainen opettaja on saanut opetusta vanhemmilta opettajilta ja näin jatkaa aikidon perinnettä, jota oppilaat näin kunnioittavat. Samoin myös kohain, myöhemmin lajin aloittaneen on hyvä ottaa oppia sempaista, aiemmin aloittaneesta. Vaikka perinnäiset tavat saattavat kuulostaa sotilaallisen jäykiltä, on iloinen ja rento ilmapiiri se joka vallitsee dojolla, ja joka kutsuu treeneihin, vaikka uchikaiten nage sujuikin viimeksi miten sattui.

-- Juha Ylä-Lahti