|
Markus Kankaanpää, 1. kyu.
Aloitin Aikido harrastuksen lukioikäisenä 1990 ja kävin silloin treenaamassa Jyväskylän monitoimitalolla. Olin kiinnostunut Aikidon perusfilosofiasta, rauhanomaisuudesta ja harjoittelusta ilman kilpailua. Jatkoin harrastusta siirtyessäni Helsinkiin opiskelemaan ja seura oli tuolloin opiskeluiden mukaisesti Seitokai. Ennen Akariin liittymistä 2007 pidin noin kymmenen vuotta kestävän harjoittelu- ja harkintatauon.
Viimeisimmän vyökokeen suoritin viime kesänä Vantaalla (kesä 2010) ja graduoin 2. kyun. Aikidoliiton I-tason junioriohjaajakoulutuksen suoritin syksyllä 2010.
Opettajista haluan mainita Mirandan, Tuulan, Jarin ja kaikki muutkin opettajat matkan varrelta. Edistymisekseni olen tarvinnut heidän kaikkien avustusta ja ohjausta.
Mottoa minulla ei varsinaisesti ole. Treeneissä kuitenkin siteeraan paljon toteamusta "tullakseen hyväksi pitää panostaa harjoitteluun 10000 tuntia tai suoritusta". Harjoittelun määrä itsessään ei ratkaise. Edistyminen kuitenkin vaatii paljon toistoja. Välillä tulee hyviä ja välillä ei niin hyviä suorituksia.
Virheet kuitenkin opettava paljon. Edistymistä on se että kokeilee erillaisia tapoja löytääkseen yhden hyvän tavan tehdä suoritus tai tekniikka.
|