|
Miranda Saarentaus, 6. dan, aloitti aikidon harrastamisen Meidokanissa syyskuussa 1972, 15 vuotiaana:
"Aloitin
aikidoharrastamisen, koska olen pienestä pitäen ollut
kiinnostunut kehon hallinnasta. Ajattelin aloittaa judon, jota jopa
kokeilinkin Afrikassa. Palattuani Suomeen valitsin kuitenkin aikidon,
koska kuulin ettei siinä ole kilpailua ja en ollut kiinnostunut
kilpaurheilusta."
Samalla kurssilla Miranda kanssa aloittivat myös Juhani Laisi ja Harri Rautila.
Mirandan ensimmäinen opettaja oli Ichimura Sensei, joka
toimi Hombu dojon lähettämänä Pohjoismaiden
aikido-opettajana. Kun Ichimura Sensei palasi takaisin Japaniin
80-luvun loppupuolella, kesti muutamia vuosia ennen kuin seuraava
opettaja löytyi. Endo Shihanin opetuksia Miranda on seurannut
vuodesta 1992 lähtien.
Miranda suoritti 1. danin helmikuussa 1977, jolloin hän oli juuri täyttänyt 20 vuotta.
Viimeisimmän vyöarvonsa, 6. dan, myönnettiin Mirandalle hänen opettajansa Endo Shihan suosituksesta 13.1.2009 Kagami Birakissa.
Kysyttäessä mottoa elämässä ja aikidossa Miranda vastaa: "En
oikein tiedä onko minulla varsinaista mottoa
elämässä. Ehkä sellainen voi joskus tulla.
Aikidosta on vuosien varrella kehittynyt elämäntapa. Olen
huomannut miten sen avulla voidaan kasvattaa herkkyyttä
itsensä ja ympäristön välillä. Tämän
huomaa ei vaan tatamilla, vaan myös
työelämässä ja ystäväpiirissä. Ja
huomaa myös miten pitkä tie meidän on kuljettava!"
|