AIKIDO

Usein lajista kiinnostunut kysyjä itse määrittelee aikidon itsepuolustukseksi. On totta, että aikido on budolaji. Sen kehittäjä ja luoja Morihei Ueshiba (1883-1969) oli nuoruudessaan kiinnostunut useista perinteisistä sotataidoista. Aseettomista taidoista esimerkiksi jujutsusta, kemposta, aseellisista kenjutsusta, jo- ja bojutsusta sekä muista. Hän näki aikidon tapana kohdata maailma sellaisena kuin se on, rauhattomana ja usein väkivaltaisten ihmisten täyttämänä. Vastaus hänen omassakin ja perheensä elämässä kohtaamaan väkivaltaan ei ollut vetäytyminen maailmasta uskonnollisiin mietteisiin tai kehittää entistä murskaavampi taito kukistaa hyökkääjä.

 

”Aikido ei ole taistelun keino tai tapa kukistaa hyökkääjä, vaan keino saattaa ihmiset yhteen ja tehdä heistä yksi perhe”,

Morihei Ueshiba

O-sensei, joksi Ueshibaa kutsutaan, tutustui värikkään elämänsä aikana myös maansa uskonnolliseen perinteeseen. Ueshibaa itseään voidaan pitää yhtenä Japanin 1900-luvun alun uskonnollisena vaikuttajana. Uuteen, vanhojen sotataitojen pohjalta luomaansa lajiin hän omaksui piirteitä esimerkiksi zen-buddhalaisuudesta ja shintolaisuudesta, jotka näin muodostivat uuden taidon filosofisen puolen. Todellinen budo ei olisi kilpailua paremmuudesta eikä se hänen ymmärtämällään tavalla koskaan saisi vahingoittaa hyökkääjää.

Tosin myös ennen O-senseitä tunnettiin salaperäisiä, äärimmäisen vaikeina pidettyjä ja enemmänkin uskonnollisiin sfääreihin liitettyjä taitoja, joita käyttäen ei aiheutettu pysyviä vammoja, mutta hänen myötään vanha termi (aiki), sopusointuinen voima, sai uuden syvällisen ja laajan merkityksen. Aikido ei olisi taistelun tie, vaan yksilön tie sopusointuiseen maailmaan ja harmoniaan sen voimien ja yksilöiden kanssa. Harmonia tarkoittaa sopusointua luonnon ja sen huipentuman, ihmisten, välillä. Tie (do) käytännössä olisivat ne erityiset vaarattomaksi tekemisen tekniikat, jotka O-sensei muokkasi esimerkiksi jujutsun tekniikoista. Aikido olisi itsepuolustusta, joka ei ole itsepuolustusta.

 Mitä aikido sitten on tänään?

Aikido on parhaimmillaan liikuntaa, yhdessäoloa, itsepuolustustaitoa, filosofiaa, keino tutustua itseen ja muihin. Väkivalta ei varmasti maailmasta lopu ja vaikka kuinka olisit taitava missä tahansa budolajissa, ja on aina mahdollisuus tulla kaltoin kohdelluksi. Aikido kuitenkin kehittää harjoittelijan valmiutta ratkaista myös arkipäivän ongelmia, se kehittää tarkkaavaisuutta ja yleistä, eräänlaista itsepuolustuksellista asennetta (esim. pysyä loitolla konflikteista) ja se antaa harjoittelijalle mielen ja kehon terveyttä.

Akarin perustajan, Miranda Saarentauksen ajatuksia aikidosta

Kerran koin mielenkiintoisen havainnon:

Työparini, ystäväni yritti saada minut uudenlaisiin työtehtäviin. Itse en kokenut olevani siihen valmis ja koin asian painostuksena. Asia ärsytti minua ja mietin miksi ihmeessä hän haluaa minut siihen. Kului muutama päivä, ja eräänä aamuna kun tulin töihin huomasin, ettei työparini halunnut muuta kuin tukea minua työtehtävissäni. Ihmettelin, miksi en huomannut tätä heti aluksi ja ajattelin, että olin ollut liian ’itsessäni’. Kun nyt pystyin astumaan itsestäni ulos ja tarkastelemaan tilannetta ulkoapäin, koin asian aivan uusin silmin ilman että omat tunteet häiritsivät havaintokykyä.

Aloitin aikidoharjoitteluni syksyllä 1972. Opettajani oli silloin Ichimura Sensei. Harjoittelu oli fyysisesti kovaa, mutta oli myös paljon henkisiä harjoituksia. Esimerkiksi meidän piti pyrkiä kuvittelemaan itseämme oman kehomme ulkopuolella. Istuimme seizassa, tai seistiin, silmät kiinni ja kuviteltiin miten jokin tekniikka suoritettiin. Myös harjoiteltiin mietiskelyä, seizassa silmät kiinni, jossa meidän tulisi katsoa itseämme ulkoapäin. Kyky nähdä itseään ulkopuolelta on varmasti tervettä monessa tilanteessa. Silloin häviää liiallinen ego ja asiat saavat toisenlaisen merkityksen.

Miranda Saarentaus 6.dan, Akarin perustajajäsen